Teollisuusvakuutuksen Seniorit -
Industriförsäkrings Seniorer

www.sammonelakekerho.net Elokuu 2013

OHJELMATIEDOTE 2/2013 - Syksyn ohjelma

Tiistaina 3.9.2013 - Syysretki
Syysretkemme kohteena on kolme itäisellä Uudellamaalla sijaitsevaa kartanoa. Paikallisoppaiden johdolla tutustumme: Malmgårdin kartanolinnaan, kartanon historia ulottuu 1600-luvulle asti, nykyisin kartanossa on erikoistuttu luonnonmukaiseen viljelyyn, kartanomatkailuun ja oluttuotantoon; kartanoravintolana toimivaan Rutumin kartanoon jonka päärakennus on vuodelta 1794; retken viimeisenä kohteena tutustumme Labbyn kartanoon, alkujaan säteritila keskiajalta, vuodesta 1988 luomuviljelyä harjoittava maatila. Mukaan mahtuu 44 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Retken osallistumismaksu on 40,00 euroa, mikä kerätään matkan aikana bussissa.
Klo 8.20 Kokoonnumme KIASMAn edessä Mannerheimintien pysäkillä (Vainion liikenteen bussi).
Klo 9.45 Malmgårdin kartanolinna, opastettu kierros, kierroksen jälkeen voi tehdä ostoksia Kartanopuodissa, myynnissä myös panimotuotteita.
Klo 11.50 Rutumin kartano, kartanon emäntä kertoo meille 1850-luvun elämästä kartanossa.
Klo 12.30 Lounas ja kahvit nautitaan esityksen jälkeen kartanon lounasravintolan noutopöydästä.
Klo 14.30 Labbyn kartano, opastettu kierros luomutilalla.
Noin klo 17.00 Saavumme Helsinkiin

Torstaina 21.11.2013 klo 13.00 - Perinteinen joululounas
Joululounas Ravintola Lasipalatsissa torstaina 21.11.2013 klo 13.00. Lounaan hinta on 40,00 euroa.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen edellä mainittuihin tilaisuuksiin mieluiten samanaikaisesti, viimeistään maanantaina 26.8.2013

- sähköpostilla (Huom! Senioreilla on uusi sähköpostiosoite) hallitus@tevanseniorit.com tai
- puhelimitse Kirsti Fagerström, 040 769 4886, arkisin klo 9 - 12

Muistathan peruuttaa osallistumisesi esteen sattuessa.

Mikäli ilmoittautumisesi jälkeen Sinulle tulee este, toivomme saavamme tietää siitä mahdollisimman pian. Osallistuminen syysretkeen tulee peruuttaa viimeistään perjantaina 30.8.2013 ja joululounaaseen viimeistään maanantaina 18.11.2013.

Juttutupa – Vapaamuotoinen tapaaminen Kampin palvelukeskuksen kahviossa

Näillä näkymin Kampin palvelukeskuksessa (osoite Salomonkatu 21 B) toiminta alkaa 12.8.2013, mutta ravintolapalvelut vasta loppuvuodesta. Palamme asiaan seuraavassa ohjelmatiedotteessa.


Jos Sinulla on uusi sähköpostiosoite, muistathan ilmoittaa siitä osoitteeseen hallitus@tevanseniorit.com.

Syysterveisin

HALLITUS

Hallituksen jäsenet: Kirsti Fagerström, puheenjohtaja, puh. 040 769 4886
Kim Wilander, varapuheenjohtaja ja jäsenrekisteri, puh. 050 555 6757
Marja Roth, sihteeri, puh. 045 1126 991
Heidi Erikäinen, puh. 045 130 7521
Nergis Schakir, puh. 045 233 9599